tiistai 3. helmikuuta 2015

Tiiveysmittaus

Kun projekti lähenee loppuaan, on valmistautuminen rakennusvalvonnan käyttöönottotarkastukseen myös alkanut. Hieman pelonsekaisin tuntein tilasimme siis tiiviys- tai tiiveysmittauksen (jompsinkumpsin - mittaus on enivei sama), jotta ilmanvuotoluku saadaan päivitettyä energiatodistukseen. Jos olisin itse rakentanut taloa jo alusta asti, olisin testauttanut mahdollisia vuotopaikkoja jo silloin kun niiden korjaaminen olisi vielä helposti onnistunut. Nyt jännitti, että jos pahoja vuotopaikkoja löytyy, joutuisi pohtimaan että lähteekö valmiita pintoja repimään auki vai opetteleeko vaan elämään sen tiedon kanssa että lämpö karkaa ja vakavampiakin ongelmia saattaa myöhemmin putkahdella. 

Mittauksen suoritti sama MP-Yhtymä Oy, joka suoritti myös pinnoitettavuusmittaukset. Mittauksessa tutkittavaan tilaan aiheutetaan 50 Pascalin ali- ja ylipaine. Paine-ero saatiin aikaan asentamalla ulko-oven paikalle puhallin. Mittauksessa mitattiin tarvittava ilmamäärä paine-eron ylläpitämiseksi. Tunnissa tarvittava ilmamäärä jaetaan talon vaipan alalla. Ja voilà, mittaus on valmis. 

Ja mitä se luku sitten oli? Nykyisten rakennusmääräysten vaatima q50 oli 0,8 m3/(h*m2). Vanha n50, jossa ilmamäärää verrataan ilmatilavuuteen, oli 0,7. Tulos on siis erinomainen, joskin vastaavilla rakenteilla voitaisiin päästä matalempiinkin arvoihin. Mitään pommeja ei kuitenkaan löytynyt ja hyvin mielin voimme jättää valmiit rakenteet ennalleen. 



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti