keskiviikko 17. syyskuuta 2014

Aikatauluja uusiksi

Viimeisten kirjoitusten yltiöpäinen optimismi on karissut vauhdilla viimeisen viikon aikana. Ikkunoita ja ovia ei edelleenkään ole kuulunut tontille ja pahimpina aamuina on auton ikkunat saanut jo raapia puhtaaksi jäästä. Tämä siis käytännössä varmisti sen että rappaus siirtyy ensi keväälle ja betonilaatan kuivuminen ei edelleenkään edisty toivottua vauhtia. 

Rappaamisen viivästyminen harmittaa kyllä huomattavasti. Onnistuminen olisi kuitenkin ollut niin pienestä kiinni ja vielä keväällä ja alkukesästä meille vakuutettiin että talo saataisiin rappauskuntoon elokuun loppuun mennessä. Vaikka päivät on vielä lämpöiset, on yöt jo nyt olleet säännöllisesti alle 5 asteen. Kun lämpötila tippuu tuon 5 asteen alapuolelle sementin reaktio pysähtyy ja tämä altistaa veden liian suurelle haihtumiselle, eli ts. halkeilulle. Lopputuloksena siis me muutamme taloon, jonka ulkokuori on eristettä. Pehmeää ja helposti hapertuvaa. Hirmuisen näppärää kahden pienen lapsen kanssa. 




Talapihalle saatiin lapio -ja kottikärryvoimin leviteltyä mullat. Ensi viikonloppuna nurmenkylvö edessä.


Ulkokuoren keskeneräisyys ei ehkä olisi masentavaa, jos voisin luottaa siihen että talo muuten valmistuisi nopeasti. Betonilaatan kuivuminen saattaa vielä aiheuttaa tähänkin matkaan mutkia. Tällä hetkellä nimittäin talossamme vallitsee ulkoilman lämpötila ja kosteuspitoisuus, jotka tällä hetkellä ovat siis keskimäärin hieman yli 10C ja 80%. Verrattuna normaalisisäilmaan betonilaatan kuivuminen nyt vallitsevissa olosuhteissa on yli tuplasti hitaampaa. Teoreettinen, joskin harvoin onnistuva, kuivuminenhan tapahtuisi 1cm/viikko ja koska betonilaatan paksuus meillä on 10cm, kestäisi laatan kuivuminen tuolla teorialla 10 viikkoa. Viimeksi kuulemani aikataulun mukaan ikkunoiden piätisi olla paikalla tällä viikolla, mutta tuo ei taida millään tempuilla onnistua. Ko-Ti itse arvioi viimeksi todennäköiseksi kuivumisajankohdaksi joulu-tammikuun ja valitettavasti taidan itse olla samaa mieltä. Kuivumistahan odottaa työvaiheista lähinnä lattioiden päällystäminen, mutta ne taas pitävät takanaan muita työvaiheita, kuten kiintokalusteiden ja maalämpöpumpun asentamisen. Vaikka odottaminen kuinka ärsyttää, olen kyllä valitettavan tietoinen niistä ongelmista mitä märkä laatta saattaisi aiheuttaa. Eli ei muuta kun odottelemaan…

OH + K

Jotta koko teksti ei menisi niin tappiollisissa merkeissä, on työt edelleen menneet muilta osin hyvin eteenpäin. Timpureiden määrä on puolitettu, mutta vallitsevassa aikataulutilanteessa se ei haitanne mitään. Sisällä on kuitenkin tapahtunut selvää editystä. Puurakenteiset väliseinät alkavat olla paikallaan ja märkätilojen seinät nousevat vauhdilla. Lisäksi yläpohja on saanut sisäänsä eristeet. Siinäkin yksi työvaihe eteenpäin, vaikka ikkuna-aukoista käy vielä sellainen veto ettei tuolla vielä varsinaista lämpöä eristävää vaikutusta vielä olekaan. 



Yläpohjassa eristeet paikallaan













Eihän tässä varsinaisesti pitäisi vielä kiire olla tulossa. Meille luvattuun viimeiseen muuttopäivään on vielä tosi pitkä aika ja jotta tuohon tulisi kiire, pitää jo ihan liian monen asian mennä huonosti. Itsehän sitä vaan aina uneksii tilanteesta, että valmista tulisi suunniteltua aikaisemmin. Nyt kuitenkin pieni orastava optimisti olkapäältä heitetty syrjään itselleni tyypillisemmän realismin tilalta. Näillä on taas turvallista jatkaa eteenpäin :/



Kylppärin seinätkin kohta valmiina