tiistai 25. marraskuuta 2014

IKKUNOITA ja siistejä sisätöitä



Viimeiset viikot ovat sekä selkeyttänyt raksakuvioita että auttaneet asettamaan jäljellä olevaa raksastressiä oikeisiin mittasuhteisiin. Loppuviimeinhän nämä raksan haasteet on aika pieniä, eivätkä meidän elämää mitenkään suista raiteiltaan.

Talo itsessään etenee nyt vauhdilla ja joka päivä tapahtuu jotain isoa ja näkyvää. Ikkunat saimme toissa viikolla, joka oli aikas moinen merkkipaalu tällä matkalla. Lasit ikkunassa ja kaihtimet paikallaan sai yhtäkkiä raksan tuntumaan jo melkein valmiilta kodilta. Samalla sisätyöt ovat edenneet hyvällä vauhdilla. Tasoitustyöt ovat edenneet siihen pisteeseen, että joka pinta on käyty vähintään kertaalleen läpi. Vähän lisää vielä sinne tänne pakkelia ja aletaan olemaan valmiita lopullista maalipintaa varten.

Myös katon panelointi alkaa olemaan valmiina. Ainoastaan säästeliään tavaran tilaajan syystä alakerrasta muutaman huoneen katto on pintaa vailla. Sisätöiden eteneminen on ollut niin vauhdikasta, että tekisi mieli jo alkaa pakkaamaan muuttokuormaa. Töiden etenemistä tulee kyllä hetken päästä jarruttamaan lattian kuivuminen tai siis kuivumattomuus, joten turha optimismi sikseen. Lattian kuivumista edistämäänkin saatiin tänään apuja kun lattialämmitys hurautettiin päälle väliaikaisen lämmityslaitteen avulla. Hieman kävin jo pintakosteuksia mittailemassa tuossa viikko takaperin saadakseni jotain käsitystä siitä kuinka kosteaa lattia vielä on. Ilokseni huomasin, että yläkerta alkoi olla jo pinnoituskuivaa, alakerrassa tosin suhteelliset kosteudet oli kaukana tavoitearvoista, joten sinne lämpöä todellakin kaivataan.

Ja jottei se muutto tuntuisi niin kaukaiselta, käytiin ensimmäinen oma tavarakin jo ripustamassa paikalleen. Korkea eteisemme tuottaa hieman haastetta lampun asentamiselle, joten nyt telineiden ollessa paikalla, oli parempi ripustaa lamppukin kattoon. Nythän se näyttää melkein kodilta :) Loppuun pari kuvaa siitä missä mennään...

Ulkona alkaa olla liukuovia ja rappausta vaille valmista
Eteisen katto, puolivalmiit seinät ja lamppu :)
Saunan pukuhuone on laattoja vaille valmis ja saunakin melkein valmis :)





maanantai 10. marraskuuta 2014

Budjetti venyy ja hermot paukkuu, mutta kestää

Tämän viikon on pitkälti täyttänyt eri yhteydenotot aliurakoitsijoiden ja tavarantoimittajien suunnalta ja suuntaan. Työt itsessään ovat seisseet maanantai iltapäivästä lähtien. Asiat alkavat kuitenkin nyt selkiytyä ja kova luotto on siihen, että työt edistyvät nyt vauhdikkaasti. 


Taloudellinen tilanne on selviytynyt sen verran, että takkiinhan tässä tulee aika rajusti. Valitettavasti myös muutamat lopputöitä/materiaaleja koskevat tarjoukset ovat olleet aika kovia. Tämä nyt on sitten johtanut siihen, että joudumme kilpailuttamaan hommia aika paljon uudelleen. 
Ensi viikon todo-lista alkaa olemaan järjettömän pituinen, mutta toivotaan että viikon päästä olisi edes muutama näistä asioista oikeasti sovittuna ja hetkeksi saisi taas keskittyä ihailemaan edistyvää taloprojektia. Töiden pitäisi jatkua jälleen huomenna tasoitushommilla ja heti kun ikkunat saapuvat, saataneen ne myös kiinnitettyä paikoilleen.  


Ikkuna- ja ovitoimittaja sai hetkellisesti sydämeni hyppäämän kurkkuun ilmoittamalla, että ikkunoita ei ole vielä edes tilattu. Tilausvahvistuksen numeron löydyttyä ikkunat ainakin koneella näyttivät valmiilta ja toimitukseen ne olisi saanut heti tiistaina. No toki matkaan ilmestyikin mutkia, mutta nyt ikkunoiden pitäisi tulla heti alkuviikosta. Oli mielenkiintoista kuulla, että ikkunat joiden puuttumista itse herra Ko-Ti oy:n toimitusjohtajakin "ihmetteli" elokuussa, olivat alunperinkin tilattu vasta lokakuussa. 

Liukuovien osalta saimme tiedon, että ne ovat tilattu, mutta ennakkolaskun maksamattomuuden vuoksi niiden valmistamista ei ole koskaan aloitettu. Kunhan tilaus saadaan uudelleen kuntoon pitäisi ovien toimitus onnistua 6-7 viikossa, eli lähelle vuodenvaihdetta mennään tämän osalta. Kurja yllätys oli ovien hinta, joka oli reilusti suurempi (30%) kuin kyseisen maksuerän suuruus. Maksuerissä oli toki havaittavissa pientä etupainotteisuutta, joten sinänsä tämä ei mikään shokki ollut. Kurjaa oli myös näiden osalta kuulla, että näissäkin alkuperäiseen hintaan oltiin laitettu 15% lisää, vaikka puhelimessa luvattiin, että tilaukseen vaihdetaan ainoastaan ostajan nimi. No nyt täytyi pistää nämäkin kilpailutukseen, jotta tietää ettei ainakaan täysin huijatuksi tule...

Muita tavaroita taloon ei ole tilattu, eikä niitä ole odottamassa missään varastoissa. Eli hankinta-asioille täytyy itsenikin lähteä. Seuraavaksi olisi vuorossa kattopaneelit, joiden asennus odottaa heti ikkunoiden perässä. Myös laattoja olemme katselleet erinäisiltä toimittajilta, vaikka saimme ihan kelvollisen tarjouksen RTV:ltäkin. Materiaalien ovh hinnat vaan on aika suolaisia, joten aika paljon halvemmallakin olisi materiaaleja saatavilla.

Kallis ja työteliäs viikko, mutta eiköhän tämä tästä. Ei muuta kun leuka rintaan ja kohti uusia pettymyksiä :D





maanantai 3. marraskuuta 2014

Vapaat kädet

Tänään se pommi sitten tipahti. Rakentaja on ajautunut konkurssiin. Mikään järjetön yllätys tämä ei ollut, mutta kovasti toivoimme että nuo ajatukset olisi menneet vain meidän pessimismimme piikkiin. Rakentaja itse ei luonnollisestikaan ole meitä tästä informoinut, mutta aliurakoitsijat ovat soitelleet meille asian tiimoilta ahkerasti.

Vaikka tämä ei todellakaan ollut toivottu uutinen ja olemme äärettömän pettyneitä siitä että näin pääsi käymään, ei tämä meidän suunnitelmia ja haaveita kaada. Tarkkaa tietoa siitä kuinka suuren loven tämä tulee tekemään meidän budjettiimme, meillä ei ole. Oma tuntuma on kuitenkin se, että rahat riittävät ainakin talon valmiiksi saattamiseksi.

Suuresti meitä harmittaa myös ihanien aliurakoitsijoidemme puolesta. Heillä kaikilla jää käteen varmasti eniten saatavaa. Yhteydenotot on kuitenkin olleet todella lohduttavia ja kaikilla osapuolilla on yhteinen halu saada talo asuttavaan kuntoon mahdollisimman pian. 

Suurin stressitekijä tässä itsellä on edelleen se, koska ikkunat tulevat. Sillä viime viikolla ne eivät yllättäen tulleet. Ikkunatoimittaja lupasi olla meihin huomenna yhteydessä ja kertoa onko ikkunat jo varastossa odottamassa lähetystä meille. 

Muutoin työt etenivät vielä tänään normaalisti talolla ja saunan lauteet ovat nyt valmiit. Seinien tasoitustyöt ovat myös pitkällä. Nyt odottelemme jonkinlaista tietoa konkurssin selvitysmieheltä siitä että meillä on valtuudet sopia urakoiden jatkosta aliurakoitsijoiden kanssa ja unohtaa koko Ko-Ti. Tämä viikko mennee kuitenkin hiljaisemmissa merkeissä ja yrittäen hoitaa asioita eteenpäin.