maanantai 30. kesäkuuta 2014

Valokuidusta

Jo viime kesänä tontin hankinnan yhteydessä tarkistin laajakaistayhteysien saatavuutta tontillemme. Soneralta ei lainkaan saatavutta alueella ja Elisalta tarjolla vain kuparikaapelilla toteutettu liittymä. Vanhan tekniikan laittaminen kuparikaapelin muodossa uuteen taloon olisi kyllä ärsyttänyt. 

Tänä keväänä kävi kuitenkin ilmi, että naapuriin nousevaan taloon on tulossa Elisan valokuituliittymä. Tontit kun ovat vierekkäin ja samaan aikaan kaavoitettuja pari vuotta sitten, tuntui kovin erikoiselta että vain naapurin tontille olisi valokuitua vedetty.  Soitin Elisalle ja yllätykseksi sain saman vastauksen kuin nettipalvelustakin. Vain kuparikaapeli olisi mahdollinen meidän tontille. Kai se  sitten siihen oli tyydyttävä.

Maatöiden aloituksen yhteydessä otettiin sähkölittymä esille ja kytkettiin virtaa tontille. Ja siinähän se valokuitukaapeli tuli samassa paketissa sähköjohdon kanssa. Soneralta kun ei koko alueella ollut mitään tarjolla, soitin uudelleen Elisalle kertoakseni, ettei tontillemme tullut kuparikaapelia vaan valokuitu. Parin päivän päästä Elisalta soitettiin kertoakseen, että kyllä se tosiaan on Elisan valokuitu ja siitä vaan liittymä tilaukseen. 


Tällä viikolla tontilla on tehty lähinnä maatöitä ja täyttöjä. Niiden yhteydessä vedetiin valokuidulle myös putki ja putkesta kuitu taloon. Hyvä näin, meinasikin jo ruveta v....taan kuparikaapelit tai mobiiliyhteydet.


Tänään piha oli tasoteltu ja sisäpuolen täytöt tehty. Katon asennusta seuraavaksi odotellaan.





Naapurin mammatkin oli valvomassa töiden edistymistä


keskiviikko 18. kesäkuuta 2014

Raksaa kahdessa tasossa

Viime viikolla saatiin asenettua vielä välipohja ontelolaatoista sekä valettua portaat. Molemmat työvaiheet sujui ilman suurempia ongelmia. Nosturi kesti ehjänä, elementit ja betonirekat saapui paikalle suurin piirtein ajoissa. Hommat paketoitiin torstaina ja perjantaina työmaa jo lepäsi. Portaat tehtiin paikallavaluna ja näin ollen työmaan ajaksi ei tarvita toisia työnaikaisia portaita. Betoniportaat toki sitten vaativat omat perustuksensa, joka taas puolestaan kasvattaa kustannuksia. Meille portaat teki Potius, eli sama firma joka vastasi elementtien nostosta. Tämä oli tosi näppärä toimintamalli, sillä töiden lomittaminen keskenään oli vaivatonta ja siinä missä elementtien nosto alussa takelteli, pystyi sama porukka valmistelemaan portaiden muottitöitä. Lisäksi portaiden valun yhteydessä pystyttiin samalla kalustolla valamaan myös ontelolaattojen saumat. Torstaihin mennessä aikataulu olikin kurottu kiinni ja työmaa sai hiljetä viikonlopuksi.

Tänään portaista poistettiin muotit ja telineet. Itse olin niin ihastunut lopputulokseen, että uskoisin portaiden jäävän lopullisestikin betonipinnalle. Jotain lakkaa tms se toki vaatii pintaansa, mutta sitä täytyy selvitellä kun työmaa etenee vähän pidemmälle. 





Portaiden ulkonäön julkistuksen lisäksi, tänään saatiin seinät toiseen kerrokseen. Oli huippua, kun yläkerran huoneet pystyi jo jossain määrin hahmottamaan ikkunoiden paikoista. Tosin yläkerrassa seistessä tuntui kun talo olisi täynnä ikkunoita. Tähän mielikuvaan saattanee tietysti vaikuttaa se, että kaikki väliseinät puuttuu vielä paikoiltaan...





Nyt elementtien pystytysvaihe alkaa olla valmiina ja enää saumojen tiivistyksiä vailla. Yläkerran seinien elementtituet tosin voidaan poistaa vasta, kun kattoristikot on paikoillaan, ne kun jäykistävät seinät yläpäästään asemiinsa. Potiukselta olemme saaneet tässä toteutusvaiheessa tosi hyvää palvelua. Heiltä on saanut hyvin tietoa aikatauluista ja sen muutoksista. Mikä parasta, he ovat myös itse olleet minuun päin yhteydessä ja infonneet muutoksista. Puutteita aina toki löytyy, mutta kaikki mistä ollaan huomautettu on korjattu ilman mitään mukisemista.




keskiviikko 11. kesäkuuta 2014

Nouseeko seinät? No, nousee, nousee...

Tänään elementtien asennuksen piti alkaa puoli yhdeksän aikaan aamulla. Saavuin tontille patsastelemaan hieman kahdeksan jälkeen ja olin tosi iloisesti yllättynyt, että sekä elementtiauto että nosturi oli jo asemissaan. Ehkä rakennusprojektin hienoin työvaihe ja kerrankin ajoissa!!

Vai oltiinko sittenkään. Vaikka kaikki näytti niin ruusuiselta, olikin totuus sitten vähän toinen. Nosturi oli hajonnut keskelle etupihaa ja siinä se olla kökötti ja odotti, josko joku osaisi tehdä sille jotain. Ensin odotettiin, että korjaaja soittaa, sitten että toinen korjaaja tulee paikalle ja sen jälkeen josko kolmas osasi laittaa vielä laitteen toimimaan. Nosturista ei kuulunut pihahdustakaan, joten sitä ei voitu myöskään vaihtaa. 

Kavereille täytyy kyllä nostaa hattua, sillä hyvin ne jakso odotella. Mitään ei tapahtunut ja kaverit ne vaan odotti josko jostain löytyisi joku, joka osais laitteen korjata. Mutta eipä siinä paljon muitakaan vaihtoehtoja ollut. Kaksi lavallista seinäelementtejä oltiin kuskattu kauhee matka ja jonnekin nekin pitäis saada hukattua. Mielessäni vaan laskeskelin kuinka paljon jollekin maksoi se kun viisi miestä ja kolme konetta seisoi koko päivän meidän tontilla. Iso huokaisu siitä, että meille sitä laskua ei lähetetä. Taas yks iso plussa valitsemallemme rakentamistavalle. 

Potiuksen pojilla onneksi riitti näperrettävää porrasmuottien kanssa. Portaiden valun on siis tarkoitus olla torstaina, mutta sitä ennen pitäisi saada seinät ja ontelolaatat paikalleen. Nyt muotit kuitenkin saatiin jo päivää etuajassa valmiiksi.

Itse en tiedä tarkkaan mitä tapahtui ja kuka lopulta taikojaan kävi tekemässä, mutta puoli kahdeksan aikaan illalla sain iloisen puhelun että seiniä oli alettu nostaa. Ja sittenhän niitä nostettiin. Parissa tunnissa seinät oli paikallaan ja pitkä päivä oli lopussa. Ja vielä silloinkin hymyilytti, jopa koko päivän puurtaneita työmiehiä.

 
 
 








maanantai 9. kesäkuuta 2014

Hommat etenee

Tänään tontilla valmistauduttiin huomiseen elementtien asennuspäivään. Käytännössä tämä tarkoitti sitä, että seinäelementtien paikat merkittiin anturoihin näkyviin ja elementtituet, saumaraudat ja muottilaudat oli kannettu asemiinsa odottamaan käyttöä. Tämän lisäksi Haaviston pojat kävivät tekemässä sokkelin sisäpuolisia täyttöjä niiltä osin kun se oli mahdollista sekä kasaamassa sepeliä varastoon seinän vierustojen tiivistämistä varten. Maatöiden aikataulutus meni ihan putkeen ja eri osapuolet saivat keskenään sovittua työvaiheiden limityksestä, ilman että jouduin itse sohlaamaan välissä. Iso plussa :)

Tässä meidän kohteessa sisäpuolisten täyttöjen tekeminen on hieman keskimääräistä hankalampaa, sillä seinät on sokkelin alapinnasta lähtien samaa elementtiä. Näin ollen täytöt voi tiivistää sokkelia vasten vasta kun seinäelementit on valettu kiinni ontelolaattavälipohjan kanssa. Kun maa-ainesta tarvitaan anturan alapinnasta 90 cm ylöspäin, on helppoa kuvitella että tuollaisen määrän kuormaaminen Bobcatilla ovista ja ikkunoista, ottaa turhan paljon aikaa.

Illalla kahdeksan aikaan työmaalla näytti tältä ja kaikki alkaa olla valmista huomiseen elementtien asentamiseen.


keskiviikko 4. kesäkuuta 2014

Ensimmäiset kurat kuivumassa, seiniä odotellessa

Eilen saatiin anturoiden valu tehtyä ja talon paikka tontilla alkaa hahmottua. Anturat kuuluivat meillä talopakettiin ja niistä ei siis erikseen tarvinnut murehtia. Anturat teki Perustava, joka oli Potiuksen aliurakoitsija, joka puolestaan on Ko-Din aliurakoitsija… Kavereilta homma kyllä kävi tosi ripeästi. Maanantaina tehtiin muotit ja raudat päärakennukselle, tiistaina varastolle, autokatokselle ja terassille. Valu hoidettiin kokonaisuudessaan vielä tiistain aikana.



Sähkötkin saatiin tontille ja vielä  "reippaasti" ajoissa. Aamulla kerkesivät käydä sähkökaapin laittamassa ennen kuin Perustavan miehet pääsi muottihommiin päivällä. Meinasi jo ruveta kuumottamaan, kun toissaviikolle tilattua sähköliittymää ei ruvennutkaan kuulumaan. Kävikin ilmi että sähkömyyjältä oli jostain syystä jäänyt tilaus käsittelemättä. Oho! Onneksi asia korjaantui yhdellä puhelinsoitolla.
 
Itse kävin tontilla tiistaina aamun raudoitusten ja iltapäivän valun aikana. Huomasin raudoituksessa pari pientä vajausta, jotka suostuttiin lisäämään muottiin ilman suurempaa väittelyä. Rakennesuunnittelija oli kyllä viimeiseen asti sitä mieltä, että tankoja ei tarvita, mutta Ko-Dilla ilmeisesti ymmärsivät että on halvempaa pistää nuo muutaman euron arvoiset tangot paikalleen, kun yrittää väitellä minun kanssani mitoittamisen perusteista. Varsinainen raudoituksen tarkastaminen oli siis Ko-Din hommia, itse vaan puutuin siihen mikä nopeasti osui omiin silmiini.

Meillä talo sijaitsee metrin verran naapuria alempana, koska halusimme painumariskien takia minimoida tontin täyttötyöt. Sen verran taloa kuitenkin nostettiin, että kallistukset saadaan selkeästi talosta poispäin. Anturoiden alapinta sijaitsee 1,2 m lattiatasoa alempana, joten tällä hetkellä talo näyttää olevan kuopassa. Perustavan pojatkin kyseli, että tuleeko meille kellari :) Kuitenkin kun nousin seisomaan varaston sokkelin muotin päälle, joka siis sijaitsee tulevan lattian korkeudella, hahmotti korkeustasot paremmin ja talo oikeastaan tuntui olevan tosi korkealla.

Tänään oli muotit jo poistettu ja anturat valmiina seiniä odottelemassa. Tuli oikein hyvä fiilis itsellekin, tää talohan nousee ihan oikeesti.