maanantai 30. kesäkuuta 2014

Valokuidusta

Jo viime kesänä tontin hankinnan yhteydessä tarkistin laajakaistayhteysien saatavuutta tontillemme. Soneralta ei lainkaan saatavutta alueella ja Elisalta tarjolla vain kuparikaapelilla toteutettu liittymä. Vanhan tekniikan laittaminen kuparikaapelin muodossa uuteen taloon olisi kyllä ärsyttänyt. 

Tänä keväänä kävi kuitenkin ilmi, että naapuriin nousevaan taloon on tulossa Elisan valokuituliittymä. Tontit kun ovat vierekkäin ja samaan aikaan kaavoitettuja pari vuotta sitten, tuntui kovin erikoiselta että vain naapurin tontille olisi valokuitua vedetty.  Soitin Elisalle ja yllätykseksi sain saman vastauksen kuin nettipalvelustakin. Vain kuparikaapeli olisi mahdollinen meidän tontille. Kai se  sitten siihen oli tyydyttävä.

Maatöiden aloituksen yhteydessä otettiin sähkölittymä esille ja kytkettiin virtaa tontille. Ja siinähän se valokuitukaapeli tuli samassa paketissa sähköjohdon kanssa. Soneralta kun ei koko alueella ollut mitään tarjolla, soitin uudelleen Elisalle kertoakseni, ettei tontillemme tullut kuparikaapelia vaan valokuitu. Parin päivän päästä Elisalta soitettiin kertoakseen, että kyllä se tosiaan on Elisan valokuitu ja siitä vaan liittymä tilaukseen. 


Tällä viikolla tontilla on tehty lähinnä maatöitä ja täyttöjä. Niiden yhteydessä vedetiin valokuidulle myös putki ja putkesta kuitu taloon. Hyvä näin, meinasikin jo ruveta v....taan kuparikaapelit tai mobiiliyhteydet.


Tänään piha oli tasoteltu ja sisäpuolen täytöt tehty. Katon asennusta seuraavaksi odotellaan.





Naapurin mammatkin oli valvomassa töiden edistymistä


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti