perjantai 16. tammikuuta 2015

Lupa laatoittaa

Tänään oli sitten SE päivä. Päivä jota olen pelännyt jo pitkään ja päivä jota ajatellessani olen lukenut lukemattomia blogeja sekä muita keskusteluita siitä kuinka se betonilaatta ei vaan kuivu ja kaikki aikataulut kaatuvat. Perusinsinöörinä käytin toki kaikki saatavilla olevat laskukaavat ja tilastotiedon vallitsevista lämpötila- ja kosteusolosuhteista ja kyllästytin ihmiset ympärilläni jatkuvalla spekuloinnilla laatan kuivumisesta. Raskasta? Todellakin ja faktatiedon kanssa näillä ei ole edes mitään tekemistä. Mutta minkä sitä ihminen luonnolleen mahtaa ;) Laskelmissani päädyin siihen että teoriassa kuivaa olisi ensi maanantaina, mutta mittaajan pyysin paikalle "jo" muutamaa päivää aikaisemmin. Etukäteen en tiennyt pelkäsinkö enemmän sitä että laatta on märkä vai sitä että se on ollut jo pari kuukautta kuiva ja talo olisi voinut olla jo hetken muuttovalmis. 

Mittaus tehtiin porareikämittauksena, joka siis käytännössä toimii niin että betonilaattaan porataan jokaiseen mittapisteeseen kaksi eri syvyistä reikää. Porattuihin reikiin työnnetään putket, jotka tiivistetään ympäriltään sekä päästään. Tämän jälkeen odotellaan muutamia päiviä että reiässä vallitsevä kosteus tasaantuu, jonka jälkeen kosteus mitataan. 

Meillä reiät porattiin tiistaina ja mittaukset tehtiin tänään perjantaina. Mittaukset teki MP-Yhtymä Oy, jonka toiminta oli varsin ripeää ja toimivaa. Lopputulos oli että nyt, 24 viikkoa valun jälkeen, kaikissa mittapisteissä suhteellinen kosteus oli alle 88%. Vedeneristys vaatii siis että RH<90% ja parketti RH<85%. Eli näin ollen mennään täysin laskelmien ja suunniteltujen aikataulujen vauhdissa. Laatoitustyöt pääsevät nyt etenemään lattioihin myös alakerrassa ja parketin kanssa oli muutenkin tarkoitus odotella vielä muutama viikko. 

Mittaus käynnissä

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti